maanantai 21. syyskuuta 2009

Väliarviointia

Tällä viikolla meillä on jo ensimmäinen Connect Pro-palaveri kollegavalmentajien kesken. Tuota välinettä aion itsekin testata syksyn verkkokurssilla, joten odotan palaveria innolla. Kollegavalmennus on edennyt, vaikka asiakkaiden puute hieman huolestuttaakin: yhdestä koulusta ei edelleenkään ole tullut yhtään ohjauspyyntyöä. Toisaalta innokkaiden henkilökohtaiseen ohjaamiseen on mennyt paljon enemmän aikaa kuin aluksi kuvittelin ja palaveri venyy helposti nelituntiseksi kun ryhdymme keskustelemaan eri verkkotyötapojen mielekkyydestä, sopivuudesta eri oppiaineisiin ja tarkastelemaan ihan konkreettista verkkotehtävien toteutusta.

Tässä hieman väliarviointia työstäni:

Olen onnistunut: innostamaan muutamia opettajia kokeilemaan verkkoa lähikurssin osana ja korostamaan pienten askelten merkitystä, siis sitä, että verkon käyttöönoton ei tarvitse olla massiivinen projekti.

Olen epäonnistunut: Pieni väärinkäsitys pääsi syntymään ja minulta pyydettiin Smart Boardin käytön ohjausta. Olen kuitenkin keskittynyt vuorovaikutteisiin verkkomedioihin ja jouduin vastaamaan pyyntöön kieltävästi. Ilmeisesti olen myös epäonnistunut innostamaan Rellun opettajia pyytämään ohjausta. Olen kirjoittanut rehtorille parikin muistutusviestiä palvelun saatavuudesta, mutta tuloksetta.


Olen oppinut: että kannattaa rajata toimenkuvansa tarkasti ja tehdä se myös muille selväksi.


Voisin tehdä paremmin jatkossa: Jos nyt lähtisin suunnittelemaan kollegavalmennusta, aloittaisin varmasti aineryhmäkohtaisista koulutuksista. Niille tuntuu todella olevan tarvetta ja monesti se oman aineen kollega on paras ymmärtäjä ja kumppani myös verkkopedagogiikassa. Luontevasti kieltenopetukseen olemme jo saaneet näiden kolmen koulun opettajien tapaamisen järjestettyä ja nyt yritän samaa ideaa toteuttaa äidinkielen puolella.

torstai 10. syyskuuta 2009

Ohjauksen monet muodot

Nyt kun influenssasta on selvitty olen päässyt toden teolla ohjauksen alkuun. Olen iloinen että englanninopettaja Päivi Rellusta otti minuun yhteyttä ja yhdessä organisoimme näiden kolmen koulun kieltenopettajien tapaamisen lokakuulle. Päivi kertoo tapaamisessa omista kokemuksistaan verkosta kieltenopetuksessa, minä esittelen wikien ja blogien käyttöä ja aikaa on varattu myös vapaalle ajatusten- ja ideoidenvaihdolle. Uskon, että nämä oppiainekohtaiset ohjaustilaisuudet ovat hyödyllisiä, vallankin kun kieltenopetuksessa on monia erityispiirteitä, joita reaaliopettaja ei välttämättä osaa ottaa huomioon. Tapaamiseen tuli heti kutsun jälkeen useita ilmoittautuneita, mikä innosti ja kertoo tämänkaltaisen toiminnan tarpeellisuudesta.
Muita oppiainekohtaisia ohjaustilaisuuksia on jo sovittu. Tapaan koulumme äidinkielenopettajia ja pohdimme yhdessä, kuinka verkkoa voisi äidinkielenopetuksessa mielekkäästi hyödyntää. Joitain ideoita minulla jo äidinkieleen on, mutta aion ennen tapaamista hieman tutustua äidinkielen opseihin ja miettiä pidemmälle, jotta varmasti voisin tarjota jotain uutta ja innostavaa ohjattaville.
Olen myös sopinut monia yksittäisiä ohjaamistilanteita ja nyt näyttää siltä, että kyllä kollegavalmennukseen varattu tuntimäärä täyteen tulee.
Olen huomannut, että ohjaustarpeita on kovin erilaisia. Jotkut haluavat yksinkertaisesti oppia Moodlen alkeet, lisätä verkkoon aineistoja ja teknisesti hyödyntää tehtäväominaisuuksia. Tämä on melko helppo ja vähiten stressiä aiheuttava ryhmä ohjattavaksi. Heidän kanssaan keskustellaan varmasti paljon verkko-opetusken perusteista, mielekkyydestä ja verkon mahdollisuuksista opetuksessa ylipäänsä.

Toinen ryhmä ovat he, jotka ovat jo jonkin verran verkkoa käyttäneet, mutta haluavat uusia ideoita ja ehkä keskustella tehtävien pedagogisesta mielekkyydestä, käytännön järjestelyistä ja opiskelijoiden ohjaamisesta. Tämä ryhmä on siitä mielenkiintoinen, että heidän kanssaan käydyistä keskusteluista oppii varmasti paljon itsekin. Tässä sekä sekä yhden oppiaineen edustajien että sekaryhmien ohjaaminen on mahdollista. Kuten sanottua, joskus voi olla hyvä keskittyä oppiainespesifeihin kysymyksiin, joskus taas toisten oppiaineiden verkko-opetuksesta kuuleminen voi antaa ideoita ja laajentaa näkökulmaa.

Kolmantena ovat he, jotka haluavat oppia käyttämään jotain tiettyä (Moodlen ulkopuolista) välinettä. Olen tämän blogin lisäksi perustanut kollegavalmennuksen wikin, jossa esimerkiksi wiki-opiskeluun voidaan tutustua. Tämä blogi voi toimia blogikirjoituksen harjoitusalustana ja ohjattavilla on myös moodle-harjoitustila käytössään. Koulumme kirjallisen ilmaisun opettaja pyysi apua uuden verkkolehtipohjan löytämiseen. Siinä minulla on haastetta: pohjan tulisi olla helposti päivitettävä ja jaettavissa osastoihin niin kuin verkkolehden kuuluukin.

Tässä huomioitani tänään, ensi viikolla kirjoitan lisää ensimmäisten yksilöohjausten jälkeen.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Alku aina hankalaa?

Kollegavalmennus lähtee alkuun hitaasti mutta varmasti. Suurin este vauhtiin pääsemiselle on ollut kuumeinen influenssa, joka kaatoi allekirjoittaneen sänkyyn viikoksi. Vieläkään en luokaneteenmenokunnossa ole, mutta koneella jaksan jo olla, ison teemukin ja nenäliinapaketin tuella.

Mutta on jotakin jo tapahtunutkin. Vedin puolentoista tunnin pienryhmäohjauksen kahdelle TYK:n opettajalle aiheesta sosiaalinen media ja pari samankaltaista ohjaussessiota on jo sovittuna.

Oman osaamisen rajat mietityttää kovasti näin alussa. Olen onneksi kollegavalmentajaesitteessä ja "markkinoinnissa" rajannut selvästi ne oppiaineet, joiden didaktiikkaan minulta verkko-opetusideoita ja -osaamista voisi löytyä. Matemaattiset aineet ovat tuon rajauksen ulkopuolella johtuen niiden omanlaisista ohjelmistoista ym. Mutta äidinkielen, kirjallisuuden, kielien ja reaaliaineidenkin kirjo on niin laaja, että välillä mietityttää, onko minulla sittenkään asiantuntemusta mielekkääseen ohjaamiseen. Vaikka monia ohjelmia ja sosiaalisen median välineitä olenkin vuosien varrella käyttänyt, taito tuntuu ruostuvan, jos tietty väline ei ole käytössä jatkuvasti. No, onneksi teknisin ongelmiin on helppo saada apua ja ne pystyy selvittämään kun tietää mistä lähteä liikkeelle. Ideoita tiedän minulla riittävän ja on todella mielenkiintoista päästä suunnittelemaan verkko-opintokokonaisuuksia sellaisiin oppiaineisiin, joita ei itse opeta. Erityisesti terveystieto, psykologia, kirjallisuus ja maantiede ovat aineita, joihin verkko tarjoaa loppumattomasti mahdollisuuksia.

Toinen huolenaiheeni näin alkuun on "asiakkaiden" eli verkko-opetusohjausta haluavien opettajien riittävyys. Rellun suuntaan on ollut tiedonkulkuhankaluuksia ja olen ollut vasta yhteen opettajaan yhteydessä. Toivottavasti asia korjaantuu pian.