torstai 29. lokakuuta 2009

Ideoiden vaihtoa

Elen järjestin TYK:n, Rellun ja Kalevan lukion kieltenopettajien tapaamisen, jonka aiheena oli tietenkin verkko opetuksessa. Osallistujia oli 15 ja olin hyvin tyytyväinen tilaisuuteen. Nämä oppiainekohtaiset tapaamiset tuntuvat toimivan, jo senkin vuoksi että ihmiset innostuvat mahdollisuudesta vaihtaa ajatuksia juuri oman aineen kollegojen kesken. Tilaisuudessa Rellun englannin opettaja Päivi Pennan esitteli konkreettisia tapoja hyödyntää Moodlea kieltenopetuksessa. Päivillä olikin mahtava ja vaikuttava kokoelma kurssipohjia Moodlessa ja roppakaupalla ideoita niin ryhmänohjauksen, materiaalin jakamisen, kurssien hallinnoinnin kuin tehvävienkin suhteen. Sain itsekin ideoita Moodlen monipuolisempaan hyödyntämiseen ja Päivin maanläheinen ja käytännön koulumaailmassa pitäytyvä tyyli sai toivottavasti paikalla olijat rohkaistumaan Moodlen kokeiluun. Itse kerroin blogien ja wikien mahdollisuuksista opetuksessa ja muutama opettaja oli hyvin kiinnostunut kokeilemaan esimerkiksi pareittan tehtävän referaatin kirjoittamista wikissa.

Kun syksy etenee, kollegavalmennuksen tahti tiivistyy. Kalevan lukiossa on ollut valitettavan hiljaista, mutta TYK:ssa ja Rellussa on ollut joka viikko ainakin pari henkilökohtaista ohjaustapaamista. Viime aikojen ohjaukset ovat keskittyneet aivan kädestä pitäen Moodlen peruskäytön harjoitteluun. Ohjattavat ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä tähän työskentelymuotoon - suuren joukon koulutuksessa henkilökohtaista apua ei välttämättä saa ja nyt pääsemme suoraan käsiksi juuri niihin ongelmiin, joita opettajalla on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti